Syyhy

Syyhy tarttuu ihmisestä toiseen läheisen kosketuksen kautta(mutta kättely tai muu lyhyt kosketus ei yleensä riitä punkin siirtymiseen henkilöstä toiseen) ja tästä syystä luokkalaisten on nyt syytä seurata mahdollisia syyhyyn sopivia oireita: 

Mikäli havaitsette syyhyyn sopivia oireita, hoidetaan tämä  apteekin reseptivapaalla Permetriiniä sisältävällä (esim Nix 5%) voiteella. Voidetta levitetään illalla pesun jälkeen joka paikkaan leuasta alaspäin unohtamatta sukuelimiä tai sormi- ja varvasvälejä. Limakalvoille voidetta ei levitetä. Iho pestään aamulla huolellisesti ja vaihdetaan vaatteet ja lakanat.

Oireilevat perheenjäsenet hoidetaan toistamiseen 1–2 viikon kuluttua. Oireettomien perheenjäsenten hoitoon riittää yksi käsittelykerta. On tärkeää hoitaa samassa taloudessa asuvat henkilöt samaan aikaan siitä riippumatta, kutiavatko he vai eivät.

Käytössä olleet vaatteet ja muut tekstiilit pestään vähintään 50 asteessa tai säilötään muovipussiin viikoksi (pakastimessa tai pakkasessa riittää vuorokausi), ja sisätilat ja huonekalut imuroidaan. Syyhypunkki selviää ihmisen ulkopuolella 1–2 vuorokautta.

Hoidon jälkeinen kutina voi jatkua 2–4 viikkoa, ja sitä rauhoitetaan kortisonivoiteella.

Tässä linkki Terveyskirjaston sivuille aiheesta: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00507

Ystävällisin terveisin

Kouluterveydenhoitajat